sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Lohihommia

Nyt ei ole tiedossa reissurapsaa, vaan fiilistelyä aiheesta lohenkalastus. Me kumpikin ollaan kaikista eniten mieltyneitä tähän hommaan. Toki kaikenlainen kalastus on jees, mutta jos joku laji pitäisi erityisesti mainita niin se on kyllä lohi. Monesti luullaan, että lohenkalastus on kauheeta salatiedettä ja vaikeaa, mutta meidän omien kokemusten mukaan se on oikeestaan aika yksinkertaista ja rentoa. Ei yhtään sen vaikeampaan kun esimerkiksi taimenen kalastus. Oikeissa olosuhteissa itseasiassa jopa helpompaa. Toki välillä kalansaaminen voi olla hankalaa, mutta se juuri pitää homman mielenkiintoisena ja koukuttavana.



Meidän molempien ensikosketus lohenkalastukseen on tapahtunut Kymijoella. Juusolla ensihetkistä on aikaa vajaat kymmenen vuotta, Pietalla vasta muutama vuosi. Kymin lisäksi ollaan käyty Tenolla ja Norjassa. Kaikki nämä paikat on kivoja kalastaa ja samoja hoodeja tullaan koluumaan myös tänä vuonna. Pohjoisen paikat on täältä pääkaupunkiseudulta käsin harvinaisempaa herkkua, mutta onneksi lähempääkin löytyy paikkoja. Meiltä Kymille ajaa vajaan pari tuntia, joten se sopii hyvin esimerkiksi viikonlopun kohteeksi. Kymillä on aivan sairaan siistiä Ruhalla pintovat isot lohet. Samanlaista mesoomista ei paljon muualla näe.



Me ollaan kalastettu lähinnä sellaisissa paikoissa, jossa käytetään pääsääntöisesti kahdenkäden vapoja. Siinä taas yksi asia, joka tekee kalastuksesta mieluisaa. Heittotekniikoiden harjoittelu on ihan kiva harrastus itse kalastuksen ohella. Heittotreenejä tulee pidettyä pitkin vuotta aina silloin tällöin.



Viime vuonna meidän Tour de Laplandin kohokohta oli Finnmark. Siellä kalastus oli ehdottomasti parasta. Se fiilis oli aika mieletön, kun on ensin heittänyt pari päivää tyhjää Suomen puolella ja Norjaan siirtyessa siiman päähän napsahtaa kala jo heti ensimmäisellä luvalla. Saa nähdä miten käy tän vuoden reissussa. Tulevan kesän kohteita ei ole vielä tarkalleen lyöty lukkoon, mutta jonnekkin päin Norjaa on taas päästävä. Siellä joet on ihan eri luokkaa kirkkaine vesineen ja siisteine maisemineen Suomeen verrattuna. Tietenkin myös Suomesta löytyy hienoja paikkoja, mutta ne on vaan ihan erilaisia.



Postauksen kuvat on viime vuodelta sekalaisesti kohteista, jossa käytiin. Hyvin huomaa kevään tulon ja orastavan reissukuumeen, kun alkaa fiilistellä näillä vanhoilla kuvilla. Lohenkalastuksessa on vaan sitä jotain. Se oli tämän postauksen pointti. Ehkä joku muukin siellä ruudun takana voi tätä tekstiä lukiessa samaistua tähän mieltymykseen. Tulevaa lohikautta odotellessa ja sitä rataa. Kireitä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti