torstai 12. helmikuuta 2015

Thaimaan MP-reissu

Pieta - Reissusta palauduttu ja jetlagit kärsitty. Kalastettu on Koh Lantalla, Phi Phillä ja Phuketissa. Kajakkien vuokraaminen jäi haaveeksi hintojensa takia, joten viskominen tapahtui vain rannalta käsin. Reissu jätti hieman ristiriitaiset fiilikset. Siis kalahommien kannalta, muuten oli kyllä siisti reissu. Postauksen kuvituksena sekalaista settiä kaikista kohteista, jossa päästiin viskomaan.




Heti ensimmäisenä iltana kun olin perillä Lantalla, laitettiin kalakamat kuntoon ja suunnattiin lähirantaan. Etittiin sopivan kallioinen mesta, jossa oli tilaa takaheitoille. Ärsyttävä tuuli vaivasi hieman, mutta tuuliseen keliin on jonkun verran totuttu ihan täällä kotisuomessa Helsingin rannoilla. Ei pahemmin mitään actionia, ei edes tärppejä. Juuso huomasi pienen kalan seuraavan perhoa, mutta siinä kaikki. Lantalla kalastettiin vain kahdessa mestassa. Toinen oli rannasta kahlaten, mutta sielläkään ei perhot kiinnostanut. Käytiin tsekkaamassa molemmat mestat myös snorklaten ja kaloja näkyi kyllä ihan kivasti, mutta kaikki oli otain korallien rouskuttajia, joten siinä ehkä syy meidän huonolle kalastusmenestykselle.





Seuraavana vuorossa oli Phi Phi saaret. Sieltä oltiin kuultu huhuja, että tiettyjen alueiden luota olis saatu pieniä trevallyjä. Niiden toivossa patikoitiin Long Beachin kivikkoiseen kärkeen. Kolme ekaa kuvaa on just niiltä hoodeilta. Heittämista hankaloitti tosi paljon jo ennestään kova, nyt voimistunut tuuli. Heitot lensi vähän mihin sattuu ja siimat oli kuin spagettia lämpötilan vuoksi. Mesta näytti ihan potentiaaliselta, mutta taas oli tyydyttävä vain heittoharjoitukseen. Reissun ainoksi kalaksi jäi tämä Juuson hiekkakakku. :D


Viimeinen yritys oli Phuketissa. Ranta näytti taas potentiaaliselta. Jo puolisentoista viikkoa kestänyt kreisi tuuli hankaloitti heittoa taas ja eikä saatu tärpin tärppiä. Snorklatessa samoilla hoodeilla, oli taas todettava että petokaloja ei näkynyt missään, vain niitä koralleja popsivia söpöliinejä. Sillä yritetään uskotella itsellemme tätä huonoa onnea. Tai sit oltiin vaan oikeesti ihan paskoja ja pihalla kaikista asioista. :D Niinkun sanoin, oli reissu muuten siisti, vaikka kalahommat jäikin aika heikkoihin tuloksiin. Jos noille hoodeille vielä lähdetään, taidetaan jättää vavat suosiolla kotiin ja keskittyä muihin asioihin. Tai sitten säästetään kunnolla rahaa ja mennään jollekkin järjestetylle retkellä, jossa opas vielä parhaille spoteille. Tää reissu kuitenkin jätti poltteen salttihommiin. Ehkä vielä joku päivä suunnataan kunnon mestoille johonkin siistiin kohteeseen GT jahtiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti