torstai 18. syyskuuta 2014

Virppahommia

Viime lauantaina lähdettiin muutamaksi päiväksi karkuun kaupungin vilskeestä. Suuntana Juuson isovanhempien mökki Pohjois-Karjalassa. Mökki sijaitsee Hasossa suurehkon järven rannalla. Siellä on ihan mukavaa kalastaa. Vaihdettiin tällä kertaa perhokamat virppaan ja lähdettiin jo ekana iltana katsomaan mikä on järvellä meininki.





Usein tästä järvestä nousee isoja ahvenia ja haukia. Edellisellä kerralla oli melkein koko ajan joku kala kiinni. Edellisestä kerrasta oli tosin vierähtänyt jo pari kesää. Nyt oli aika hiljaista. Saatiin muutama pieni hauki, joista koomisin oli Pietan nappaama siron ranteen paksuinen puikula. Sen pää oli isompi kuin kroppa.


Myös seuraava päivä meni kalastaessa. (Ja nukkuessa...) Välillä laiturilta ja välillä veneestä. Veneilya haittasi vähän moottorin kenkkuilu. Tuulessa soutaminen oli aika raskasta. Molempina päivinä tuuli oli aika ärsyttävää.


Illalla sää meni pilvisemmäksi ja järvi tyyntyi. Pieta ilmoitti, että nyt kala syö ja lähti laiturille. Sielähän se hauki sitten heti nappasi! Hieman eilistä kalaa isompi, ainakin reilusti pulleampi...


Myöhemmin illalla keli alkoi taas kirkastua. Auringonlaskua oli siistiä katsella tyynellä järvellä.




Vietettiin Hasossa kaksi yötä. Aika pikainen visiitti, kalastus ei ollut yhtä antoisaa kun kesäisin, mutta  mukavaa oli silti käydä. Pohjois-Karjalan jälkeen roadtrip jatkui Kotkaan. Siitä lisää myöhemmin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti